L'Estany

La crianza de warmblood para concurso hípico


L’Estanyn kasvatustoiminta on suhteellisen pientä ja aikalailla oman navan ympärille rakentunutta, poislukien yhteistyötämme Winterbournen kanssa. Olemme tällä hetkellä ainoa espanjalaisen puoliverisen kasvattaja virtuaalimaailmassa, joten tämän rodun kanssa tavoittemme on pikkuhiljaa luoda rodulle pohja tulevaisuutta varten. Sallittujen rotujen listassa pysyen saatamme myös käyttää jalostuksessa ulkopuolista edustusta piristämään sukulinjoja. Kaikki espanjalaiset puoliverikasvattimme tunnistaa loppuliitteestä Est.
     Zangersheidet ja Irish Sport Horset ovat lähinnä piristys rotukirjoomme. Zangersheidet syntyvät lähes poikkeuksetta ilman minkäänlaista kasvatusliitettä. Ne nimetään sääntöjen mukaisesti isän nimen ensimmäisen kirjaimen mukaan ja nimen perään tulee rodun liite Z. Irish Sport Horseja jalostamme lähinnä traditionaalisina versioina, eli ne polveutuvat irlannintyöhevosista ja englantilaisista täysiverisistä. Näin pystymme käyttämään niitä hyödyksemme myös espanjalaisen jalostuksessa. Irlantilaiset saavat myös loppuliitteen Est, ja espanjalaisen tavoin meillä ei ole niille nimeämissääntöjä.

Kasvattien rekisteröintiohjeet: kasvattiliitteeksi Est / ei mitään, syntymämaaksi Espanja ja kasvattajaksi LEST7716.

espanjalaiseen sallitut rodut:
andalusialainen, lipizza, lusitano,
kladrub, knabstrup,
connemara, irish draught,
engl. täysiverinen, iberialainen pv,
muu rotulistaa noudattava pv
Irish Sport Horseen sallitut rodut:
irish draught
engl. täysiverinen
puoliveriset
Zangersheideen sallitut rodut:
estelinjoista tulevat hevoset, mm.
KWPN, FWB, BWP, SWB,
irish sport horse,
saksalaiset kantakirjat
koko rotulista

Espanjalainen puoliverinen lyhyesti suomeksi

Espanjalainen puoliverinen on uniikki rotu, jossa yhdistyy vahvuus ja herkkyys, urheilullisuus ja hienous sekä erinomainen temperamentti ja vakaa luonne. Espanjalaiset ovat älykkäitä, yhteistyöhaluisia ja kilpailuhenkisiä, ja soveltuvat kilpailemaan olympiatasolla. Rodulla on lähtökohtaisesti hyvä kyky koota liikkeitään, joten parhaiten se soveltuu este- ja kouluratsastukseen. Maassa maan tavalla, joten harvinaisempi askellaji espanjalainen käynti on myös tälle rodulle luontaisesti helppoa.
     Säkäkorkeus liikkuu ihanteellisesti 152 senttimetrin ja 164 senttimetrin välillä. Espanjalainen voi periä jalostuksessa käytettäviltä roduilta laajan kirjon eri värejä, joten värirajoitteita ei ole. Kuitenkin musta, ruunikko ja kimot ovat yleisimpiä rodulla esiintyviä värejä. Espanjalaisella on yleisesti hyvä rakenne: vahva, elastinen selkä sekä hieno ja elegantti pää. Liikkeet ovat vahvoja mutta pehmeitä, liikeradat ovat laajoja, ja koulupuolella espanjalaisella on luontaisesti hyvä piaffe.
     Espanjalaisen puoliverisen jalostukseen sallitut rodut ovat andalusialainen, lusitano, lipizza, kladrub, knabstrup, connemara, irish draught, englantilainen täysiverinen, iberialainen puoliverinen sekä mikä tahansa muu puoliverinen, mikä polveutuu edellä mainituista roduista. Esimerkiksi traditionaalinen Irish Sport Horse, joka polveutuu vain englantilaisestä täysiverisestä ja irish draughtista, on sallittu espanjalaisen jalostukseen. Iberialaisen puoliverisen kautta myös esimerkiksi eurooppalaiset kantakirjat voivat vaikuttaa espanjalaiseen.      (lähde: http://www.spanishwarmblood.com)

Kasvatit

2018

ibw t Chiva Est s. 01.04.2018 i. Dyin' Ain't Much... e. Chatoya 21
sw o Briños Est s. 15.04.2018 i. First Edition xx e. Belleda
sw o Casus Belli Est s. 05.10.2018 i. Corpus Deus e. Cor Carolii
zang t Bel Air Z s. 14.10.2018 i. Roibrant Chococroc e. La Pelegrina
sw o Rigor Mortis Est s. 14.10.2018 i. Corpus Deus e. Belleda