Villit hiussuortuvat ovat jokapäiväinen taistelun kohde: milloin ne sojottavat ylöspäin lähes piikkisuorina, milloin ovat litteänä otsaa myöten ja milloin tyylikkäästi itsestään jakautuneet keskijakaukselle. Elias tappeleekin hiustensa kanssa aina, kun niiden pitäisi näyttää edustavilta, mutta tallille nuorimies lähtee yleensä sillä hiustyylillä, joka herätessä sattuu päähän siunaantumaan. Ruskeaverikkö on muutenkin hyvin rento arkipäiväiseltä tyyliltään, ja menee ehdottomasti mukavuus edellä — hyvin usein aamutallissa Elias näyttääkin juuri heränneeltä, varsinkin kun mies ei kahvia tai energiajuomia juo. Kilpailuihin sekä normaalielämän pippaloihin Elias kuitenkin osaa pukeutua tyylikkäästi ja merkkitietoisesti, kiiltävää rannekelloa unohtamatta.
Merkkivaatteiden lisäksi Eliaksen elintasosta voi päätellä aika paljon: tallipihaan kurvataan kiiltävän mustalla Audi e-tron katumaasturilla, taskusta pullottaa iPhone 11 Pro, vasemmassa ranteessa killuu jokin tyylikäs merkkikello ja kannettavina soittolaitteina, oli kyse kuulokkeista tai kaiuttimesta, toimii aina Bose. Elias hyödyntää perheeltään saamaansa omaisuutta, joka omistaa menestyvän lakifirman Helsingissä. Hulppeaan elämäntasoon tottunut Elias on onneksi persoonaltaan hyvin jalat maassa -tyyppiä, ja varsinkin kotitallilla miehen vaatetus ja sekainen pehko eivät välttämättä sovi tähän materialismiin.
Huumorintajuinen, joskin hyvin paljon mustan huumorin puolelle kääntynyt, Elias on aluksi uudessa seurassa hieman hiljaisempi ja ujompi, mutta tutustuttuaan juttelee mielellään kaikille kaikesta — miehessä on vähän sitä vikaa, että hänelle pitää mennä juttelemaan ensin, tai muuten ujous ottaa vallan. Eliaksella on silti itsetunto kohdillaan, mutta ei halua aiheuttaa muille turhaa vaivaa ja stressaakin tietyistä asioista, tekeekö hän ne oikein. Varsinkin, jos kyse on jostain mitä joku toinen on pyytänyt tekemään. Tykkääköhän se nyt että se on noin, vai pitäisikö se kuitenkin olla noin ?
Ratsastajana Elias on taitava ja potentiaalinen, mutta menestyäkseen kilpailuissa miehellä on vielä hiottavaa taidoissaan. Elias on määrätietoinen ja motivoitunut työskentelemään menestyksensä eteen, kunhan hänellä on oikeanlaiset valmentajat ja oikeanlainen hevonen. Hevosta kohtaan mies on aina reilu, ja menee hevosen ehdoilla. Elias tykkää touhuta hevostensa kanssa paljon myös kentän ulkopuolella ja uskookin, että yksi avain menestykseen on rakentaa hyvä luottamus hevoseen, sekä ratsain että maastakäsin.
Varustekaappi
Varusteet Equestrian PRO:lta, Hemsbury Saddlerylta ja Sokka Luxuriesilta.
Päiväkirja
Siellä mä nyt vihdoin olin. Lynchburgin tallipihan porteilla maanantaiaamuna. Täytyy kyllä myöntää, että hieman jännittää astua tunnetun irlantilaisen kasvattajan tiluksille, kun Suomessa hevospiirit ovat niin vaatimattomat versus tämä. Tänne asti oltiin kuitenkin tultu, ja jos nyt kääntyisin ja palaisin kotiin, katuisin — ja kaiken lisäksi saisin Siljalta kauheat huudot.
Olin jo lähes vuoden päivät haaveillut omasta kenttähevosesta. Ratsastettuani ja kilpailtuani koko ikäni muiden hevosilla, oli ehkä aikakin ottaa itseä niskasta kiinni ja hommata oma kauramopo, jos haluaisi oikeasti lähteä menestymään kilpakentillä. Vanha perhetuttuni, Silja Seljaranta, oli yrittänyt jo puoli vuotta saada mua lähtemään hevosenhakureissulle johonkin Suomen ulkopuolelle. Ja itse asiassa se oli Silja, joka löysi Lynchburgista myytäviä hevosia.
Yritin etsiä tietenkin ensin Suomesta jotakin kivaa hevosta, mutta kaikki kokeilemani hevoset olivat vähän ... meh. Ei napannut. Lynchburgissa mulle esiteltiin ensin kaikki mahdolliset vaihtoehdot, ja ehdotettiin, että kokeilisin vaikka kaikkia. Päädyinkin viettämään Lynchburgissa yhteensä kolme päivää kokeillen eri myyntihevosia — sekä nuoria, että jo kilpauransa aloittaneita. Mikään ei kuitenkaan tuntunut siltä omalta, vaikka hienoja hevosia olivatkin. Lynchburgin omistajatar, Nancy, näki epäröivän katseen kasvoillani, kun hyppäsin alas viimeisen myyntihevosen selästä.
"I gather you didn’t feel this one either ?" nainen kysyi hymyillen. Nancy tuntui ymmärtävän pointtini siitä, että sen täytyi tuntua oikealta.
"Umm no, no I didn’t," naurahdin hieman nolostuneena takaisin.
"Well ... I have one more candidate for you. He has been for sale for over a year now, but nobody has wanted him yet. He’s a bit ... different from the others you have ridden here," Nancy sanoi hieman epäröiden, mutta silti jotenkin viekkaasti.
"Might as well try him, since I came all this way," hymyilin naiselle. Jotain erilaista. Se kuulosti nyt jo paremmalta, kuin yksikään myyntihevonen jonka olin kohdannut.
Nancy johdatti mut pienelle laitumelle, joka tähän aikaan vuodesta ei ollut enää erityisen vihreä. Laitumella seisoi kaksi hevosta, molemmat loimitettuina ja hieman märkinä jatkuvasta sateesta.
"That’s him," Nancy sanoi ja osoitti pienempää ruunikkoa, joka katsoi meitä ujosti tarhakaverinsa vierestä. Nancy ehkä tulkitsi hiljaisuuteni mielenkiintona, ja tarjosi mulle riimunnarua. Sujahdin aidan välistä ja lähdin tarpomaan hieman mutaista polkua pitkin hevosten luokse. Isompi hevonen, kimo, tervehti mua heti uteliaasti ja haisteli, josko mulla olisi ollut jotain syötävää. Taputin sitä kaulalle ja otin muutaman askeleen sen tarhakaverin luokse, hieman aran näköisen ruunikon eteen. Ori uskalsi juuri ja juuri katsoa muhun päin, ja kun tarjosin sille kevyesti kättäni, se varovasti toi turpansa lähelle, puuskaisi ja koitti, oliko sormet syötävää vai ei.
Muistan olleeni myyty siitä hetkestä alkaen. Kasvattaja kutsui hevosta Gramiksi, mutta kuullessani orin oikean nimen — Lynchburg Cablegram — ajattelin heti, että Töpseli. Vaikka ruunikko olikin nimetty cocktailin mukaan. Nancy antoi mun laittaa Gramin kuntoon itse, ja koeratsastaa sen maneesissa. Nancy oli katsomossa koko ajan hiljaa, tarkkaillen, ja hymyili leveästi, kun hyppäsin alas orin selästä. Hymyilin leveästi takaisin, ja siinä hetkessä tiesimme molemmat, että tämä tulisi mulle Suomeen.
Lento takaisin Suomeen lähtisi huomenna, sunnuntaina, aamuseitsemältä. Kadun valitsemaani kellonaikaa jo nyt, mutta toisaalta valinnanvaraa ei ollut: lento oli ainoa, johon sain lipun näin lyhyellä varoitusajalla, vaikkakin ylihinnoitellusti. En ollut yhtään varma reissun pituudesta, joten päätin lähteä torstai-iltana Irlannista Englantiin ja tutustua hieman brittiläiseen maaseutuun.
Lensin Dublinista Walesiin, josta vuokrasin katumaasturin ja lähdin ajamaan kohti Lontoota. Olisin voinut mennä junallakin, tai vaikka lentää suoraan Dublinista Suomeen, mutta kerran kun aikaa on, miksei hyödyntää sitä ja nähdä hieman maailmaa. Ajoin maasturilla pitkin hiljaisia teitä, puhelin auxiin kytkettynä ja Spotifystä Mumford&Sons raikaamaan. Kyllä sitä nyt vähän piti teemaan sopivaa musiikkia olla !
Pysähdyin matkallani Hemsbury Saddleryyn, josta olin ohimennen joskus kuullut. Tarvitsin kipeästi ratsastusvarusteiden päivitystä, ja mikä sen parempi tilaisuus, kuin uusi hevonen — poltetaan lisää rahaa yhdellä reissulla ! Hemsburysta mukaan tarttui kolmet ratsastushousut; en ehkä olisi tarvinnut kuin kahdet, mutta onhan se kivaa olla vähän värivaihtelua, ja valkoiset tulisivat olemaan ihan ehdottomat kisaradalla.
Päädyin myös vahingossa shoppailemaan tulevalle hevoselleni, joka oli päässäni jo ristitty Töpseliksi. Ori sai hieman uudenlaisin värein koristellun enkkuviltin sekä ensimmäisestä maailmansodasta ja puolustusvoimista inspiraatiota saaneen villaloimen. Unohtamatta samaan teemaan kuuluvaa riimua sekä nahkariimua kilpailuja varten.
Ei pienessä etukäteen shoppailussa ole mitään pahaa. Tai niin Siljalle virkoin, kun tekstasin naiselle, että nyt oli paperit tehty uudesta hevosesta ja jo valmistelutkin aloitettu — varusteita myöten. Tässä vaiheessa se ehkä hieman aiheuttaa päänvaivaa, kun yhtäkkiä mulla onkin tuplasti enemmän käsimatkatavaraa ...
1 Jan 2020 7:52
New Message from Nancy Lynchburg
Hi, Elias ! We just put Cablegram on a ship to Britain, which means he is on his way to you ! Let me know when he’s safe and sound in his new home. We’re so excited what you two will achieve together ! Love, Nancy
4 Jan 2020 6:15
New Message from Unknown
Hello, Your cargo has left Germany, and will arrive in Helsinki at 11:30 local time.
Luin viestit uudelleen ja uudelleen istuessani Audin kuskin paikalla jossain Helsingin rahtisataman vastaanottoalueella, Hopiavuoresta lainaan saatu traileri auton jatkeena. Sellainenkin olisi varmasti hyvä hankkia omaksi, jos sitä meinaa ahkerasti kilpailla. En olisi millään malttanut odottaa yhtäkään sekuntia enempää, varsinkin kun laiva oli tullut satamaan jo kymmenisen minuuttia.
"Hei, rauhotu. Painat vielä vahingossa kaasua ja ajat meiät mereen tolla jalan heilutuksella," Joonas hekotteli pelkääjän paikalta. Olin tullut eilen Espooseen moikkaamaan Joonasta ja bunkkaamaan miehen vierashuoneeseen. Vaikka eihän siitä ole pitkä aika, kun viimeksi parasta kaveriani näin — vietimme uutta vuotta vanhalla porukallamme Levillä, mistä lähdin toinen päivä junalla Seinäjoelle hakemaan puhtaita vaatteita pahvilaatikoiden peittämästä asunnostani sekä auton ja trailerin.
Mulkaisen Joonaksen suuntaan ja tuhahdan. "Kai tajuat, että auto ei ole käynnissä tällä hetkellä ?" mumisen nojatessani poskeni kämmeneen ja kyynärpään oveen. Joonas virnistää ja valmistautuu sanomaan miehen tuntien jotain todella nasevaa, mutta yhtäkkiä satama-alueella alkaa tapahtua.
Joonas kiinnittää katseensa tuulilasin läpi laivan suntaan, ja tyytyy toteamaan, "Mennäänpä sitten hakemaan se sinun hevosesi, Mister Kilparatsastaja", avaa oven ja nousee ulos autosta.