Runon Vanilja

VH16-018-2395
suomenhevonen
tamma, 156cm, vaaleanrautias
syntynyt 04.10.2016 (8v: 23.10.2017)

kasvattaja Melina, Runoratsut
omistaa leah (VRL-11523)
koulupainotus, taso: va B

kouluvarsojen laatuarvostelu 02/17: 7 + 3 + 4 + 3 + 1 + 1 = 19p.   /   KV-III

Runon Vanilja osui silmiini foorumin myynti-ilmoituksessa. Tamma oli sen verran puoleensavetävä, että tottahan toki sitä piti lähteä paikanpäälle katsomaan – tämä onnistuikin aika kätevästi, koska olin juuri lähdössä pääkaupunkiseudulle hakemaan toista suomenhevosta, joten tästähän voisi tulla kunnon road trip ! Runoratsuissa bongasimme vaalean varsan iloisesti temmeltämässä tarhassaan, johon meidät ohjattiin. Vaniljasta tulikin pian tehtyä tarjousta, ja siinä sitten jännitettiin, kenelle varsa oikein lähtisi.
     Nopeammin kuin uskoinkaan, tamma oli paperien mukaan minun. Jo vieroitettu Vanilja olikin pian lastattuna traileriin, valmiina matkaamaan uuteen kotiinsa. Kahmoon saavuttuaan meno oli aika joka paikkaan sinkoilevaa: tamma oli kiinnostunut ihan jokaisesta ja kaikesta, mikä ei ollut miellyttävää riimunnarun toisessa päässä roikkuvalle taluttajalle. Vanilja osoittautui myös hyvin sosiaaliseksi ja ystävälliseksi persoonaksi, jolla ei vaikuttanut olevan pienintäkään hajua itsesuojeluvaistosta. Tamma on uteliaisuutensa johdosta hyvin rohkea, eikä tunnu hätkähtävän juuri mitään – hieman heikkohermoisemmalle Vanilja on hyvää seuraa, sillä se antaa muiden pelätä sen puolesta.
     Hoitotilanteissa – tai missä tahansa tilanteessa, jossa tamman haluaa pysyvän jotenkuten paikallaan – on Vanilja hyvä laittaa kiinni, mieluiten molemmilta puolilta. Jos kuitenkin jättää huomiotta suositukset harjata tamma käytävällä, on karsinan ovi pidettävä kiinni ja lukittuna; muuten Vanilja tilaisuuden tullen singahtaa ulos karsinasta ja luulee olevansa seikkailija Dora. Hirmuisen kiltti tamma kuitenkin on, mutta sillä tahtoo olla aina paljon energiaa, joten kaiken maailman sählääminen on niin kivaa sen mielestä, että se saattaa vahingossa aiheuttaa mielipahaa. Varustamiset, kengitykset, eläinlääkärikäynnit sekä tavalliset pisut ja pesut onnistuvat ongelmitta, jos tamman pientä tohelointia ei lasketa. Veden kanssa se voisi lutrata ikuisesti, ja kengittäjän työ etenee Vaniljan makuun liian hitaasti.
     Ratsuna Vanilja on herkkä ja eteenpäin pyrkivä. Usein saa olla ottamassa puolipidätteitä ihan reilulla kädellä, ettei tamma nyt vaan huitelisi jalat leviänä ympäri kenttää, vaan keskittyisi varsinaiseen työntekoon. Kun Vanilja on kuulolla, se on hyvin pehmeä ja tottelevainen. Se suorittaa pyydetyt asiat parhaansa mukaan, ja kaikki kehut pienimmästäkin onnistumisesta on sille hyväksi. Kouluratsastus on ihan tamman leipälaji, sillä se osaa olla näyttävän näköinen isoine liikkeineen – ja salaa Vanilja kuitenkin nauttii kaikesta saamastaan huomiosta. Maastossa peloton tamma on hyvä jonon vetäjä, ja sen kanssa pärjää yksinkin. Joskus vauhti saattaa olla turhankin kovaa, mutta yleensä tamma on sen verran kuulolla, ettei se ihan käsistä lähde.

Sukuselvitys

isä Kelmi-Jelmeri
tummanrautias 155cm
KRJ-II
ii. Kassun Kelmeri
punarautias 158cm
iii. Jessen Kaspaari
iie. Enkerilla
ie. Matleena
ruunikko 153cm
iei. Vilihuiskis
iee. Minni-Malviina
emä Vilariina
ruunikko 151cm
ei. Vilpuri
ruunikko 150cm
eii. Vektori
eie. Kaarina
ee. Askoriina
ruunikko 157cm
eei. Askori
eee. Eleena

Jälkeläiset

tamma Kahmon Vaniljasävelmä s. 20.03.2018 isä Utusaaren Oodi

Kilpailutulokset

Porrastetut kilpailut: kouluratsastuksessa tasolla 6/5, ominaisuuspisteet 2442.27 p