Kahmon Suomenhevoset
Kahmo on pienehkö, kymmenen karsinan suomenhevostalli Saimaan rannalla. Alunperin Kahmon kivijalka valmistui lokakuussa 2016, ja tallista löytyi lähemmäs kaksikymmentä suomiputtea tavoitteenaan kilpailut. Kasvatustoiminta oli päätoimintana, ja hetken sitä ihan tavoitteellisesti tehtiinkin. Loppuvuodesta 2018 aktiivinen ja tavoitteellinen kasvatustoiminta jätettiin kokonaan pois, ja hevoslaumaa karsittiin. Marraskuussa 2019 valmistui muutaman kilometrin päähän (edelleen saman lätäkön rannalle) pienempi talli tiluksineen, jonka pääjehuna on edelleen Siina Lapinoja miehensä kanssa.
     Nykyään Kahmossa puhaltaa rennommat tuulet. Hevosten kanssa kilpaillaan edelleen ja harrastetaan ihan tavoitteellisesti. Kasvatus on sellaista joskus ja jouluna meininkiä - toisin sanoen kun sopiva puoliso jollekin löytyy tai jaksamusta on taas repiä hiuksia uuden hevosen kouluttamisessa, syntyy meillekin omia pienokaisia. Joskus niitä koitetaan ensin myydä muualle, mutta kaikista ei aina pystytä luopumaan.
Siina & Patrik Lapinoja
VRL-11523   /   infinitebirdie@gmail.com
Suomenhevoset
Kasvatus
Kasvattien sivuille merkittävä kasvattajaksi Kahmon Suomenhevoset ja sivut on ilmoitettava sähköpostitse tai Keskustan chattiin kahden viikon kuluttua ostosta. Kasvateille ei ole mitään ennalta määriteltyjä vaatimuksia, mutta toivomme niiden pääsevän kilpailu- ja jalostuskäyttöön. Jokainen kasvatti on kuitenkin rekisteröitävä Virtuaalisen Ratsastajainliiton hevosrekisteriin. Rekisteriin merkitään kasvattajaksi KAHM9222, syntymämaaksi Suomi ja kasvattajanimeksi Kahmon.
2021
ori | Kahmon Pusuindeksi | s. 09.07.2021 | i. Vaniman Pusupotenssi | e. Vappulan Katla | om. Kahmo |
2020
tamma | Kahmon Venetsia | s. 30.08.2020 | i. Vaniman Pusupotenssi | e. Vuornan Ateena | om. Valokylän Talli |
ori | Kahmon Tähtiensota | s. 15.10.2020 | i. Kahmon Haamusota | e. Kahmon Kuutuuli | om. Kahmo |
2019
ori | Kahmon Viin'vala | s. 13.03.2019 | i. Viinmarj | e. Kekrikepponen | om. VRL-09334 |
tamma | Kahmon Hallanlumo | s. 01.09.2019 | i. Hornanhovin Lumoturma | e. Kekrikepponen | om. Kahmo |
tamma | Kahmon Kuuvirne | s. 03.12.2019 | i. Ristikallion Variksenvirne | e. Kahmon Kuutuuli | om. VRL-11284 |
2018
ori | Kahmon Haamusota | s. 03.02.2018 | i. Haamupehtori | e. Helmilintu | om. Kahmo |
ori | Kahmon Kultapiru | s. 12.02.2018 | i. Riivinki | e. Lapinlumo | om. VRL-14704 |
tamma | Kahmon Nokkospusu | s. 28.02.2018 | i. Kelmi | e. Itkupusu | om. VRL-14757 |
ori | Kahmon Tämä On Ryöstö! | s. 03.03.2018 | i. Kahmon Kelmi | e. Nokihalla | om. Elsa |
tamma | Kahmon Pakkasilluusio | s. 20.03.2018 | i. Pakkasenpurema | e. Kahvikuvitelma | om. Kahmo |
tamma | Kahmon Vaniljasävelmä | s. 20.03.2018 | i. Utusaaren Oodi | e. Runon Vanilja | om. VRL-01333 |
tamma | Kahmon Lapinloitsu | s. 07.06.2018 | i. Kahmon Kelmi | e. Lapinlumo | om. VRL-10480 |
tamma | Kahmon Kuutuuli | s. 11.11.2018 | i. Kuurimo | e. Kuunsirppi | om. Kahmo |
2017
ori | Kahmon Hurmiosielu | s. 06.01.2017 | i. Sielukas | e. Helmilintu | om. VRL-01333 |
tamma | Kahmon Keksitaika | s. 20.04.2017 | i. Fiktion Aslan | e. Kekrikepponen | om. VRL-01333 |
tamma | Kahmon Varjovisertäjä | s. 20.04.2017 | i. Varjosoturi | e. Joutsensurma | om. Susiraja |
tamma | Kahmon Helmihalla | s. 28.08.2017 | i. Haamupehtori | e. Helmilintu | om. VRL-02377 |
tamma | Kahmon Hunajaheinä | s. 01.09.2017 | i. Helmerrys | e. Merimarja | om. VRL-09525 |
2016
ori | Kahmon Kelmi | s. 23.10.2016 | i. Pahus | e. Merimarja | om. VRL-12701 |
ori | Kahmon Kuppisurma | s. 28.11.2016 | i. Turmiotarina | e. Kahvikuvitelma | om. VRL-14119 |
ori | Kahmon Pellavainen | s. 04.12.2016 | i. Pellonpekko | e. Helmilintu | om. VRL-08808 |
ori | Kahmon Kuupuru | s. 30.12.2016 | i. Kuurimo | e. Merimarja | om. VRL-11284 |